All in

Kuvittele, että olet juuri saanut kerrytettyä itsellesi noin kymmenen tuhannen euron summan tilillesi. Aiemmin verkkopankin avatessa ruudulla on komeillut kuukaudesta riippuen pahimmillaan lähes nollan tai parhaimmillaan ehkä parin tuhannen euron suuruinen lukema. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäsi siellä tilillä on siis edes jonkinlainen summa rahaa. Itseasiassa sinulle sillä hetkellä jopa erittäin suuren tuntuinen summa. Se antaa yhtäkkisen vapauttavan turvallisuuden tunteen, mitä aiemmin ei ole elämässään kokenut. Tuntuu, että sillä hetkellä on ensimmäistä kertaa helpompi hengittää. Vaikka raha aina onkin riittänyt elämiseen on silti sen ylijäämän tunne uusi ja vapauttava.

Se oli oma kokemukseni viime vuoden Heinäkuussa. Olimme hetkeä aiemmin muuttaneet vaimoni kanssa kävelymatkan päähän työpaikaltani ja päätin kokeilla jotain, mitä en olisi ikinä elämässäni uskonut tekeväni. Luopua autosta. Kyllä! Se ei varmasti jonkun mielestä ole iso asia, mutta kun on heti 18-vuotiaana ajanut ajokortin ja ostanut oman auton, voi kuvitella miten tärkeä kapistus siitä on reilussa kymmenessä vuodessa tullut. Vielä ylipäätään ajamista ja autoja rakastavana sekä hieman introverttinä ja ihmispaljouden ahdistivana kokevana auto on toiminut liikkuessa myös jonkin laisena suojakuorena.

Nyt joka tapauksessa olin autoton, mutta kuitenkin saanut sen myydessä edes muutaman lantin ja taloudellisesti ihan hyvin menneen kevään jälkeen oli rahaa kertynyt edes pieni määrä säästöön. Myös ilman kohtuu tehokasta ja ylläpidoltaan sikahintaista autoa, oli jokakuukautinen laskupino noin puoliintunut. Oli siis todellakin ihmeen helppo hengittää vaikka luopuminen ajatuksenakin oli aluksi aiheuttanut enemmänkin hengenahdistusta.

Loppuvuosi menikin mukavasti ja stressivapaammin kun rahaa jäi kerrankin hieman yli ja pääsi pari pientä matkaakin taas kivuttomasti tekemään. Eikä autoakaan osannut kaivata, kun kävelymatka töihin vei sen viisi minuuttia ja palvelut kaikki muutenkin olivat samoilla etäisyyksillä.

En tiedä onko sijoittamisen mainostaminen ja yleensä siitä puhuminen lisääntynyt, mutta jostain se tuli ajatuksiin alkuvuodesta tätä kuluvaa vuotta. Osittain varmasti lisäsysäyksen tähän antoi puheet yrittäjien eläkemaksuista ja lähinnä niiden suuruudesta suhteessa siihen todelliseen tulevaisuudessa saatavaan eläkkeeseen nähden. Enkä henkilökohtaisesti ole kovin vakuuttunut, että tulen mitään eläkkeitä saamaan. Kyllä ne tässä tulevien vuosikymmenten aikana johonkin parempiin suihin menee, joten en halua nyt maksaa itseäni kipeäksi maksuilla, joista en ehkä itse tule senttiäkään näkemään. Ei siis muu auta, kuin alkaa sitä varmallisuutta itse itsellensä säästämään.

Ei liene jäänyt epäselväksi, että oma taloudellinen osaamiseni on aika surkea.
Puhumattakaan sitten sijoittamisesta yleensä saati yritysten tunnusluvuista tms., mitä ehkä olisi syytä kyetä ymmärrettävästi tarkastelemaan suunnitellessaan osakepoimintoja pörssissä. Valitettavasti omaan sellaisen luonteen, että kun keksin jotain mitä haluan, myös teen sen ja teen sen heti. En perehtymällä asiaan rauhassa ja tutkailemalla taloustilanteita tai mahdollisia yrityksiä joihin sijoittaa pieniä pennosiaan, saati konsultoimalla ihmisiä, jotka asiasta jotain tietäisivät. Ei, se on all in, toisin sanoen kuvittelen, ettei tämä mitään rakettitiedettä ole ja siirrän lähes kaikki omaisuuteni johonkin "nuurdnettiin", missä kuulemma ostellaan osakkeita. Sitten googlaan "asiantuntija" sekä "osakesuositukset 2018" ja voilà. Ensimmäisenä vastaan tulee artikkeli, missä kysytään kolmelta asiantuntijalta heidän suosikkiosakkeensa alkaneelle vuodelle. Esiin nousee Orion niminen lääkeyhtiö, joka on juuri romahtanut ja alkaisi olla taas "aliarvostettu" ja "ostohinnoissa". Nämä lainausmerkeissä siksi, että ymmärrän termit suomen kielisinä sanoina kyllä, mutta niiden todellinen tarkoitusperä on aika hepreaa saati, että itse tutkisin yhtiötä. Ei kai asiantuntija voi olla väärässä. Klik, ostettu.

Aloitussanat part 2.

Monesti kuulee sanottavan, että säästämisen voi aloittaa vain parilla kympillä kuussa. Totta tietenkin, että voi, mutta silloin on varmasti turha haaveilla todellisesta taloudellisesta riippumattomuudesta. Ainakaan tässä elämässä. Tähän kohtaan pakko sanoa, että kuten todettua, oma tietoni ja osaamiseni on todella vähäistä. Eli kaikki ajatukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja mikäli joku näitä lukee ja kokee, että ollaan metsässä nyt ja pahasti, niin saa ja toivonkin erilaisia mielipiteitä omaavien tuovan omat näkemyksensä esille.

Mutta palatakseni aiheeseen, olen jostain lukenut, että taloudelliseen riippumattomuuteen voisi päästä eri laskelmien mukaan esimerkiksi 300k-500k pääomalla. Noh, en ole kovin hyvä matikassa, mutta aika nopeasti laskee, ettei ihan pari kymppiä kuussa kartuta tuollaisia summia vaikka olisi kuinka korkoa korolle ja vielä senkin päälle. Joten pyrkimyksenä olisi tietysti saada säästöön ja sijoituksiin kuukausittain hieman suurempia summia. Vähintään kolmenumeroisia, mutta pienyrittäjänä tämä toki vaatii myös elämän muutosta, mihin olen myös nyt tänä vuonna kovasti pyrkinyt.

Seuraava on vain satunnaista ajatuksen juoksua (tai sitten jonkun mielestä todellisen vanhan aikaista paikallaan polkemista) ja pahasti yleistämistä, mutta väittäisin ainakin monesti olevan niin, että varakkaammista perheistä tulevilla on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset vaurastua. Ensinnäkin säästäminen ja sijoittaminen tulee jollain tasolla varmasti sieltä "äidinmaidosta", toisin sanoen jo lapsesta on ehkä sivusta päässyt näkemään vaurasta elämäntyyliä ja saanut jopa kuulla puhetta ja kehoitusta sellaiseen. Vanhemmat ovat hyvissä ammateissa ja korkeasti koulutettuja. Ehkä suvussa on lääkäreitä tai juristeja jo neljässä polvessa, jolloin luontevasti uusi sukupolvi hakeutuu samalle alalle. Joko omasta halusta tai hieman muiden ohjaamana. Eikä siinä mitään, sehän hienoa.

Sitten puolestaan hieman vähävaraisemman perheen lapsi saattaa vain kuulla puhetta (taas pahasti kärjistäen), että "ei Suomessa rehellisellä työllä rikastu" ja "ihan turha edes yrittää kun verottaja vie kaiken" tai muuta sellaista. Ei kai sellainen motivoikaan opiskelemaan ja yrittämään, sanan missään merkityksessä.

Oma perheeni ei ollut erityisen vähä varainen mutta ei kyllä hyvätuloinenkaan. Varmasti lähempänä köyhempää luokkaa ja elämä oli sitä kädestä suuhun-mallia. Pulaa ei ollut mistään elintärkeästä mutta ei ylimääräistäkään löytynyt, saati että olisi säästetty tai sijoitettu. Eikä semmoisesta mitään puhuttukaan.

Isovanhemmilta jäi jonkilainen omaisuus isälleni (vanhempani siis eronneet). Oman säästämiseen "heräämiseni" kynnyksellä tiedustelin joskus isältäni, että onko hän sijoittanut mitään perinnöstään tai ajatellut sellaista. Vastaus oli aika napakka en, enkä aijo. Asia kunnossa! (mikäli joku tietää Kummeli-sketsisarjasta tutun Jankon betonin, niin tämä "asia kunnosta"-lausahdus aukeaa paremmin)

Tämä ei siis ole mitään tilitystä siitä, miten ei mene nallekarkit tasan. Päin vastoin. Olen tyytyväinen, että olen vihdoin itse omaksunut tämän ajatuksen säästämisestä ja maltillisesta sijoittamisen alkamisesta (tai kuten edellisessä osassa mainitsin, omalla kohdallani tämä näkyy ehkä hieman tyhmän rohkeana toimintana, mutta avaan sitä jatkossa enemmän). Matka on pitkä, sen tiedän. Ei ole mitään lähtöpääomia ollut millä aloittaa saati perintöä. Ei pientä, eikä suurta. Isältäni toki sellainen voi joku päivä jäädä, mutta toivon, että nautin silloin jo omalla työlläni ansaitsemasta riipumattomasta elämästä eläkkeellä. Bora Bora voisi toimia aluksi ;)

Aloitussanat part 1.

Osinkohain taustalta paljastuu 30-vuotias mies, joka ymmärtää sijoittamisesta suunnilleen yhtä paljon kuin Kokoomuksen kansanedustaja perusduunarin vuosiansioista.

"Ainoat asiat, joita elämässä tarvitaan, ovat tietämättömyys ja itseluottamus. Silloin menestys on taattu."
- Mark Twain

Edellinen sitaatti kiteyttää oman lähtötilanteen sijoittamisen ja vaurauden tavoittelun suhteen osuvasti. Erona vain, että itseluottamus on tässä tapauksessa lähempänä uhkarohkeutta ja sulaa hulluutta.

Vakavasti puhuen, olen elänyt tähän astisen elämäni käytännössä kädestä suuhun-periaatteella. En mitenkään taloudellisessa ahdingossa ole kuitenkaan ollut, mutta säästäminen saati sijoittaminen ei vain ole ollut (mielestäni) oma juttu. Rahaa on kulunut sen mukaan kun sitä on ollut. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Pankkitilin saldo ei ole kiinnostanut, kunhan on saanut laskut maksettua ja loput kuluttanut siihen mitä milloinkin on halunnut. Autoja ja matkustelua tai pienemmässä mittakaavassa vaikkapa vaatteita ja ulkona syömistä.

Jotain kuitenkin nyrjähti ajatusmaailmassa tämän vuoden alussa. Tajusin yhtäkkiä olevani kolmekymmentä ja ilman minkäänlaista omaisuutta. Mikäli puoliksi rahoitusyhtiön omistamaa autoa ei lasketa. Yrittäjänä ja mahdollisimman pientä YEL-maksua maksavana ei myöskään tulevaisuudessa siunaantuva eläke olisi hääppöinen. Jotain olisi siis tehtävä.

Aloin etsimään tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta ja löysin nopeasti erilaisia blogeja, missä puhuttiin mm. taloudellisesta riippumattomuudesta. Mikä ihanan kuuloinen sana. Tai siis sanapari. Olin myyty.